![]() |
|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
KITARARYHMÄTSyksyn uutuutena aloittavat Jamkids -kitararyhmät! Ryhmiä on tarjolla sekä koululaisille että aikuisille. Lukuvuonna 2011 - 2012 Kitararyhmiä on tarjolla Helsingin Tapanilassa ja Vantaan Myyrmäessä. Kevätlukukaudella 2012 aloittaa uusi kitararyhmä myös Latokaskessa. Opetusajat ja -ryhmät löytyvät opetuspisteet -sivun alta. Tunneilla opitaan erilaisten soittotekniikoiden ohella musiikin perustaitoja. Soittamisen lisäksi koululaisten tunneilla tehdään myös musiikkiliikuntaa kehorytmein ja tanssien, tutustutaan musiikin rytmi- ja melodia-asioihin, lauletaan, improvisoidaan, kuunnellaan ja sooloillaan. Tärkeintä on soittamisen ja musiikin tekemisen ilo! Osana tunteja ovat myös ilmaisuharjoitukset, jotka on suunniteltu erityisesti Jamkids-ryhmiä varten. Niiden avulla opitaan tärkeitä sosiaalisia yhteistyö- ja esiintymistaitoja. Lukuvuoden kohokohtia ovatkin esiintymiset muiden Jamkids-ryhmien kanssa!
Ikäryhmälle sopivat kotiharjoittelumateriaalit takaavat sen, että soittaminen jatkuu kotona ja harjoittelun myötä päästään etenemään haasteellisimpiin soittotehtäviin. Soittaminen ei edellytä nuottien tuntemista. Oikeaan nuottikirjoitukseen tutustutaan vähitellen matkan varrella. Myös aikuisten kitaratunneilla lauletaan ja musisoidaan monipuolisesti soitto-tekniikoiden opiskelun ohella. Aikuisten ryhmän keskeisenä tavoitteena on antaa valmiudet musiikin harrastamiseen omaksi iloksi. Pääpaino on iloisessa yhteissoitossa! Oppilaan tulee hankkia tunnille oma kitara. Annamme neuvoja soittimen hankinnasta ennen lukukauden alkua. Nyt voit kokea tutun jamimeiningin uudella instrumentilla!
|
![]()
![]() ![]() ![]() |