Etusivu
Kesäleirit 2012
Opetus
Opetusryhmät
Musiikin positiiviset vaikutukset
Opetuspisteet
Ilmoittautuminen
Hinnasto ja säännöt
Ilmoitustaulu
Jamkids-tuotteet
Tapahtumat
Kuvagalleria
UKK
Yhteystiedot







 

OPPIMATERIAALIT

Tunneille tuotetaan paljon materiaalia opettajien ja yhteistyökumppaneiden toimesta, esimerkiksi lauluja, loruja ja rytmitaustoja. Kotiharjoittelun tueksi teemme kotitehtäviä, Leikkinuotteja sekä harjoitusvihkoja.

Kanteleryhmissä Tenavien tunnit rakentuvat Leikkinuottien ympärille. Leikkinuoteilla lapsi löytää melodioita kanteleesta ihan itse. Itseoppimisen ja onnistumisen ilo on valtava!

Kanteleryhmistä Tenavilla ja Junnuilla sekä JamBeat -, JamVoice-, Kitara- ja Puhallinryhmissä tunteihin liittyy myös kotitehtävä, joka on tarkoitettu kotona soittotuntien välillä tehtäväksi. Tehtävä on usein soittotehtävä, mutta varsinkin pienemmillä soittajilla se voi olla teemaan liittyvä, oppimista muuten tukeva tehtävä. Nuorempien tehtävät on tarkoitettu vanhemman kanssa yhdessä tehtäviksi. Vanhemman apua tarvitsee toki jo tehtävän tulostamiseen, mutta usein myös tekemiseen.

Tehtävä lähetetään vanhemmille sähköpostitse. Ne tulostetaan, tehdään kotona tunnin jälkeen ja otetaan mukaan seuraavalle tunnille. Tehtäviä varten olisi hyvä hankkia jonkinlainen kansio, jotta niitä on helppo kuljettaa tunnilla mukana.

Jos lapsella ei vielä ole omaa soitinta ja soittoläksyjä ei pysty kotona harjoittelemaan, ei kuitenkaan kannata huolestua. Tunneilla pysyy mukana, vaikka ei kotona voisikaan harjoitella. Ja pyrimme kyllä aina tunneilla antamaan vinkkejä kotiharjoitteluun myös ilman soitinta. Aina voi ainakin laulaa! Laulut ovat yleensä helposti mieleen painuvia, pieniä lauluja.


 

 
 
18.05.2012:
Nettisivuja päivitetään 18. toukokuuta alkaen
Lue lisää...

10.05.2012:
Ensi talven lukujärjestys julkaistaan toukokuussa
Lue lisää...

30.04.2012:
Tutustumispäivä helatorstaina Kirkkonummella ja Tapanilassa!
Lue lisää...

12.03.2012:
Kevätdemo 2012 Kanneltalossa 25.3.
Lue lisää...

27.02.2012:
Kesän 2012 Jamkids-leirit!
Lue lisää...